Helin tarina

Mutta en kuollutkaan

Kaikki alkoi siitä, kun luulin kuolevani. Mutta en kuollutkaan. Sain uuden mahdollisuuden. Uuden elämän.

Istuessani mieheni kanssa saunan lauteilla, en voinut aavistaa, mihin hänen sanansa: ”Sulla on vähän pahan näköinen luomi tuossa selässä” johtaisivatkaan. Mieheni on sydänkirurgi, ei mikään ihosairauksien asiantuntija, mutta kaiketi moniosaaja kuten kaikki kirurgit.

Koska olen työn sankaritar, ei minulla ollut heti aikaa rynnätä lääkärin vastaanotolle näyttämään jo hieman kiloja kerryttänyttä kroppaani. Meni vuosi. Kokonainen vuosi! Sitten pyyhältäessäni työpaikkani poliklinikan käytävää pitkin kurkistin plastiikkakirurgin huoneeseen. ”Mulla on kuulemma pahan näköinen luomi selässä, joka pitäisi pyyhkäistä pois. Onko aikaa?”, huikkasin hieman ohimennen.

Aikaa oli, kolme luomea poistettiin ja lähetettiin patologille. Odoteltiin reilu viikko. Saatiin tulos: Melanooma! ”Minulla ei ole aikaa kuolla! Nuorin lapseni on vasta 6-vuotias ja töissä on vielä niin paljon tehtävää!”, huusin hoitajien kansliassa. Muut olivat hiljaa. Olimme kaikki järkyttyneitä. Ei tullut itkua. Tuli tyrmistys. Eihän tässä näin pitänyt käydä! Miten himputissa en ollut toiminut aikaisemmin? Olin odotellut vuoden siitä, kuin mieheni mainitsi asiasta. Kiire – mikä ihana tekosyy. Ihan saisin itseäni syyttää, jos melanooma olisi levinnyt ja lähettänyt etäispesäkkeitä. Todellakin minun tuurillani näin kävisi. Nuorin lapsistani kasvaisi ilman äitiä, kun kohta kuolisin tähän salakavalaan ihosyöpään.

Jumalauta, mulla on melanooma! Kaikista näistä perkeleistä, just melanooma. Ei tyvisolusyöpä eli basaliooma, eikä okasolusyöpä, vaan melanooma. Miksi juuri mulle kävi näin? No kenelle muulle tämä olisi pitänyt käydä? Ei kenellekään, ei ikinä kenellekään muulle. Ei tietenkään.

En halua, että kukaan koskaan kokee samoin kuin minä!

Tutkituttakaa ihonne säännöllisesti ja ajoissa!

Heli Vähäsilta
Yrittäjä