Raakelin tarina

Melkein ajoissa, ystävän pukkaamana

Ylpeilin vuosikymmeniä ”ruotsalaisella” blondiudella: päivetyn nopeasti, en pala auringossa juuri koskaan, edes tropiikissa. En käyttänyt aurinkosuojavoiteita. Olen aina palvonut aurinkoa: vietin lapsuudenkesäni saaressa, teini-ikäisenä pyrin syventämään rusketustani tummelilla ja aurinkoöljyillä, perheeni osti kotiimme solarium-pedin ollessani 14-vuotias. Makasin siinä säännöllisesti ylioppilaaksi saakka, sen jälkeen solarium kuului ohjelmistoon kuuriluontoisena, vuosittain, varsinkin ennen etelänlomia, pitihän reissusta ottaa kaikki irti – eli mahdollisimman kattava rusketus. Jonkun huomauttaessa, että kannattaisi käyttää aurinkosuojavoiteita palamisen estämiseksi, tokaisin, että ”antaa palaa”. Siitä muodostui perheessämme lentävä lause, äidin slogan.

Elän kesät mökillä, meren äärellä, olen aina ulkona, varsinkin auringonpaisteella.Viime kesänä ostin elämäni ensimmäisen aurinkosuojavoiteen omille kasvoilleni. Toki olin rasvannut lapsiani ja varsinkin lastenlapsiani – eri asenteella ja kunnianhimolla eli 50 suojakertoimella, mutta oma suojautuminen oli puuttunut. Ärsyttävää kyllä, otsalleni, hiusrajaan ilmaantui silti karhea, kutiseva laikku, jonka pinta oli rikki, eikä antanut periksi öljyillä, bepantenilla eikä kortisonivoiteella. Kesän päätteeksi melanoman kokenut ystäväni hermostui saamattomuuteni ja käytännössä tilasi ajan plastiikkakirurgille.

Lääkäri tutki ihoni – kasvot, yläraajat sekä vartalon. Otsamuutoksen lisäksi hänen huolensa herätti kaksi luomea selässäni. Ne poistettiin otsan ihomuutoksen lisäksi, tehokkaasti, kivuttomasti. Lääkäri soittaisi patologin vastaukset parin viikon sisällä. Kävellessäni vastaanotolta autolle tajusin ensimmäisen kerran, että ihomuutokset voivat oikeasti olla ikäviä. Kotimatka meni asiaa sulatellessa. Kun puhelu lääkäriltä tuli, sain helpottavia uutisia: otsan ihomuutos oli ”vain” aurinkokeratoosia, eikä vielä okasolusyöpää, tosin pitäisi vielä poistaa laajempi alue jäädyttämällä. Selän luomet olivat vaarattomia. Samalla muistin, että olihan minulta jo 35-vuotiaana leikattu rinnasta basaliooma eli tyvisolusyöpä, olin aktiivisesti unohtanut koko asian, kuten myös lääkäriltä tuolloin saamani ukaasit auringolta suojautumisen tärkeydestä. Olin ollut nuori, kiireinen ja voimissani. En ehtinyt moisia miettimään.

Nyt, 55-vuotiaana, viiden aikuisen lapsen äitinä ja kolmen lapsenlapsen mummuna en halua enää uhmata kohtaloa: aion pysyä ruodussa – käytän aurinkosuojavoidetta, hellehattua sekä aurinkolaseja. Kotipihalla, mökillä ja reissuilla. En halua saada lääkäriltä ikävää puhelua seuraavan ihotarkastuksen jälkeen.

Raakel Lignell
kirjailija, viulisti, juontaja